Vehkaperä odottaa tasaista peliä

Hieno taistelu Ylivieskassa lupailee Poltteelle hyvää loppukauden peleihin. Pelinjohtaja Antti Vehkaperä oli Ylivieska-voiton jälkeen erityisen tyytyväinen joukkueensa taisteluilmeeseen. Koko ottelussa olikin merkille pantavaa, että Polte nousi tiukasta takaa-ajoasemasta vielä taisteluun toisen jakson voitosta ja korjasi lopulta puhtaan 2-0 vierasvoiton. Lauantaina edessä on jo seuraava koitos, kun kotiottelussa vastaan asettuu Vaasan Maila.

Polte - Vaasa otteluun lastenlipun hinnalla (5 eur)

"Viime voitosta olikin jo pitkä aika. Ilme ja tsemppi oli hyvää ja ulkopelissä nähtiin hyviä suorituksia koko porukalta. Toisella jaksolla päästettiin yksi lyönti kakkospuolelta, joka ei olisi saanut mennä läpi", Vehkaperä kommentoi.

Taistelevan ulkopelin lisäksi Poltteen on syytä olla tyytyväinen esitykseensä sisäpelissä. Kokonaisuutena Poltteen sisäpeli pyöri nyt paremmin ja laajemmin kuin lähes koko kaudella lukuun ottamatta muutamaa hyvää yksittäistä jaksoa. Joukkue pelasi rohkeasti kahdella kärjellä ja onnistumisia tuli nyt myös peräpään miehille.

"Saatiin hyvin tilanteita ja juoksuja käyttämällä hyväksi vastustajan heikkoja miehiä. Koivu ja Ylitalo olivat hyviä ja löivät juoksut sieltä, mistä oli sovittu", Vehkaperä sanoo.

Lauantain vastustaja Vaasa on sarjataulukossa Poltetta edellä, mutta voittokantaan paluun myötä Vehkaperän suojattien voitonnälkää on vaikea sammuttaa.

"Odotan ehdottomasti tasaista peliä ja voitosta on hyvä lähteä kamppailemaan, kun edellisestä ottelusta on taskussa kolme pistettä", Andy näkee.

Vaasa ja Polte kohtasivat ensimmäisen kerran kesäkuun alussa, jolloin Vaasa oli kotikentällään parempi jaksoin 2-0.

"Sen pelin perusteella heillä on hyviä merkistä väliin lyöviä pelaajia. Vaasa on pelannut kuitenkin melko ailahtelevasti varsinkin vieraissa, joten usko omiin mahdollisuuksiin on kova".

Ykköspesiksen sijoille 3.-6. ja 4.-5. sijoittuvat joukkueet pelaavat syksyllä puolivälierät paras kolmesta systeemillä. Vaasa on tällä hetkellä kolmantena ja Polte kuudentena, joten ottelupari voi hyvinkin olla toisiaan vastassa myös kauden ratkaisupeleissä.

Kirjoittanut Toimitus, 23.7 2010 @14:01

» Arkistoon

Tapahtumakalenteri

11.09 2010, klo 14:00

Polte - Halsua, 1. finaaliottelu noususta naisten Ykköspesikseen

Ramses - Internet and more Radio Mega Kempeleen kaluste Tieto Painomiehet WearMe Bella Bella Arina